| Alkuun | Ylimääräisiin |
|
Rallikolumni: Parasta A-ryhmää? |
|
Tämä kirja kuuluisi löytyä autoihin hurahtaneen hyllystä. |
|
Heti alkuun myönnän syntyneeni vasta kilpa-autoilun kulta-ajan jälkeen, riippuen siitä minkä kukin kulta-ajaksi määrittelee. Olen kuitenkin jälkikäteen perehtynyt siinä määrin lajin historiaan, lähdeaineena lehdet ja Graham Robson, joten pidän itseäni "riittävän" pätevänä ja oikeutettuna pian tulevaan argumentointiin. Niin, kilpa-autoilun parhaat vuodet rallista puhuttaessa jokainen varmasti mieltää 80-luvulle, ja lienee itsestään selvyys, kuinka kyseinen ajanjakso oli ikään kuin murrosikä maailmanluokan ralliautoilulle. 80-luku jos mikä, oli murrostavaihetta myös muullekin tekniikan osa-alalle. Kiitos alkaneen nousukauden, insinööreiltä putkahti toinen toistaan innovatiivisempia ideoita, sen näki ja kuuli ajassa. Siinä missä tietokone vei ennen kokonaisen huoneen, alkoi se jo mahtua ihan työpöydälle, musiikki kuullosti suorastaan sähköiseltä, kun synteettiset äänet saatiin digitaalisiksi ja levytkset taltioitiin MIDI-tekniikan turvin. Kuten huomaatte listaa tekniikan ja elektroniikan kehityksesta voisi jatkaa vaikka kuinka, mutta evoluutio koetteli myös autoja, vapaiden sääntöjen tuottaessa liiankin hulluja aikaansaannoksia. Ei tarvitse katsoa kristallipalloon arvatakseen viittavani B-ryhmään, jonka synnyn jokainen varsin hyvin tietää, jos on edes kerran lukenut yhdenkään autolehden pikaisesti. Nelivedot tulivat ja tehot kasvoivat ahtimien ansiosta. Kuten Walter Röhl totesi Yleisradion kanavalla esitetyssä dokumentissa, kuinka häneen autossaan uran alissa oli 130 hevsovoimaa ja B-ryhmä aikana 530 (jolloin alla Audi S1 Quattro), joten voi hyvin tyngällä matematiikalla päätellä tehon moninkertaisen nousun, mikäli hevosvoima lukema itsessään ei aukeaisi. Kuoliniskuja ikoniselle B-ryhmälle, ihan kirjaimellisessa mielessäkin, olivat lukuiset vakavat onnettomuudet. Viimeisenä vuonna 1986 Ford RS200 syöksyi kuljettajalta karattuaan yleisöön, vaatien uhreja ja viimeisenä niittinä Henri Toivosen ulosajo Lancia Delta S4:llä, jossa hän sekä kartanlukija menehtyivät. Tässä vaiheessa moni käskisi minun mennä kirjoittajana jo asiaan, eli omaan näkemyykseen ja mitä olen hakemassa takaa. Ydin on siinä, että kaikista vaaroista ja onnettomuuksista huolimatta moni ikävöi B-ryhmää. Toden totta, auto pohjautui ulkonäöllisesti kaikkien tuntemaan siviiliautoon, mutta aerodynamiikkaa olikin paranneltu ties kuinka monenteen potenssiin, kilpuri veti neljällä pyörällä ja tehoakin piisasi, mutta hetkinen, kuinka tämän kuullostaa jo tutun tuoreelta? Oikeastaan jo 90-luvun lopulta lähtien. Aivan, kuullostaa suorastaan WRC:ltä, jos valtavaa moottoritehoa ei lasketa yhtäläisyydeksi. Ajatellaan vaikka WRC Focusta tai Fiestaa, siviiilimallit ovat aina etuvetoisia, parhaimmassakin tapauksessa, toisin kuin WRC-kaimansa. Vääjäämättä tulee se tunne ettei ralliin käytetty panostus juurikaan heijastu kilpa-ajavan merkin siviiliautoon. Tämä herättää itsellä kysymyksen miksi haikailla B-ryhmän kalustoa, koska esimerkiksi Peugeot 205:a tehtiin nelivetoversiona vain 200kpl, joten tavalliseen tallaajalle tarjottiin kadulla vain etuvetoista 205 GTi:tä. Koska luokittelua varten autoja täytyi valmistaa vain se 200 painosta, tarkoitti se sitä että mihin tahanasa koriin ralliversio perustui, ei siitä kehitykestä heijastunut siviiliautoon juuri muuta kuin maine. Mielestäni tämä on yhteinen linkki WRC:n ja B-ryhmän vaikutuksella siviiliautojen mauttomuuteen. Jos oletetaan kuvitteellinen tilanne ettei onnettomuuksia nyt sitten olisikaan sattunut ja ralliautoilu jatkuisikin B-ryhmän säännöksillä sekä kalustolla vielä tänä päivänäkin, niin varmasti autojen hallittavuus saattaisi olla parantunut kuin myös turvallisuus, mutta olisiko tällä polulla meille syntynyt yhtäkään todellista siviiliautoikonia? Näkisivätkö Lancia Delta Intregrale, Escort RS Cosworth ja Toyota Celica GT-Four koskaan päivän valoa? Lyhyellä aasinsillalla palaan 80-luvun lopulle, jolloin ralliautoilussa siirryttiin A-ryhmään. Jota moni piti tylsänä. Minä en. Edellisessä kappaleessa pohdin legandaaristen "katuralliautojen" syntyvyyttä, ja tosiasia on että juuri A-ryhmä antoi puitteet ja päivän valon, 5000 valmistetun auton vaatimuksena luokitukselle, kaikille legendaarisille Cosworth-tekstin omaaville Fordeille, nelivetoisille Lancioille sekä vastaaville isompina erinä valmistetuille vauhtimalleille. Tämä kaikki luonnollisesti hankaloitti insinöörien työtä, kun kilpaversiota esimerkiksi Cosworth Sierrasta ei saanutkaan muokata mielivaltaisesti vetotapaa myöden, vaan tavallinen tallaaja sai osansa kilpailua silmällä pitäneestä kehityksestä, ja kun ralliautossa oli turbo sekä 16 venttiiliä löytyivät samat herkut sitten siviilipuolellakin. Voisin jopa väittää 90-luvun olleen sen hetkistäänkin harmaampi, ilman aikakauden sääntöjen poikimia ralli-ikoneja. Mahdollisten Evo Lancereiden ja nelveto-Celicojen sijaan, kaduilla kulkisi massaan joka osa-alalta hukkuvia japanilaisvlamisteisia ja Lanciasta olisi tullut tavallinen Fiat ennen aikojaan. Aikansa kutakin, 90-luvun lopulla alkoi WRC, ja Malcolm Wilson sanoikin kuinka ralli-Focusta ideoidessa oli helppoa, että sai alusta pitäen suunnitella auton kilpakäyttöön (samaa taidettiin ajatella 80-luvun alussa). Kortin kääntöpuolen arvaankin miltei jokainen, kaupan Focus raapii vain edestä. A-ryhmä saattoi siis jäädä monellekin kananlennoksi, mutta toisaalta se toi rallin juurilleen. Sorabaanaa pyyhkii auto jollainen saattaa odottaa omassa tai naapurin pihassa, ehkä sata hevosvoimaa vajaampana, kuitenkin monta yhtäläisyyttä kattavana. Eikö tuo ole alkuperäinen ajatus jonka ralli herätti katsojassaan? Onhan kauneus katsojan silmässä suhteellinen käsite, kuten vaatimukset autolleen ja intohimoilleen, mutta mielestäni A-ryhmä on parasta mitä autoilulle on ikinä tapahtunut. |
| Fordin kalustoa A-ryhmä-aikakaudelta. |
This Web Page Created with PageBreeze Free HTML Editor